lauantai 7. maaliskuuta 2015

Löysäpipoisten Jyju 2015: Jämälankapolvisukat

Kyllä on ollut neuloosi hukassa ja pahemman kerran. Löysäpipoisten Jyju ei etene sitten millään, kun työt eivät päädy puikoille eikä varsinkaan putoa puikoilta. Onneksi nyt sain maailman rumimmat sukat aikaan, jotka kuitenkin taitavat jäädä itselle käyttöön. Ne herättivät itselläni niin paljon ällötyksen ja ihastuksen tunteita, että olisi vääryys laittaa sukat eteenpäin. Ja eihän villasukkia voi olla koskaan liikaa, eihän?




Sukkiin käytin lähes kaikki Seiskaveikan jämänöttöset, jotka lankajemmoistani löytyivät. Ihan ensimmäinen projekti olikin se, että puolitin nöttöset yhtä pitkiin pätkiin ja tämän jälkeen aloin yhdistelemään lankoja yhdeksi keräksi. Tekniikka on nimeltään Russian join, joka yksinkertaisuudessaan mahdollistaa sen, ettei useammalla värillä neulottaessa jää niin paljoa pääteltävää. Oma työmaansa tässä tietysti oli, kun yhdistelin langat toisiinsa ennen kuin pääsin luomaan silmukoita puikoille. Täytyy kuitenkin todeta, että yhdistely kannatti, sillä eipähän ainakaan tarvinnut keskeyttää työtä väriä vaihtaessa. Lankaa näihin maailman rumimpiin viha-rakkaus -suhteen omaaviin sukkiin meni 212g.

Seuraavaksi taidankin neuloa toiset polvisukat. Ovat niin mukavaa neulottavaa, kun ei tarvitse mitään miettiä. Huitelee vain menemään ja sukat syntyvät kuin itsestään.


*Marjo*