keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Parhaat palat 2014!

Olen ihastellut toisten bloggaajien tekemiä "vuosikatsauksia" omista töistään, joten päätin matkia perässä. Kun selaan omia töitäni vuoden ajalta, niin on positiivista huomata kuinka paljon olen kehittynyt "käsityöläisenä". Alkuvuodesta neulotut sukat, joista paistaa epävarmuus omia taitoja kohtaan, on hälventynyt kuukausien saatossa, ja loppuvuodesta valmistuneista töistä näkyy ylpeys ja arvostus omaa käsityötä kohtaan sekä se, että olen uskaltanut lähteä kokeilemaan uusia asioita! Ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Ihmiset vähättelevät liian paljon omia taitojaan ja monesti kuulee lauseen "en minä tuollaista osaa tehdä!". Se mitä minulle on aina opetettu, niin ihminen osaa, kun viitsii opetella. 




Kuvakooste meni harmillisesti rakeiseksi, mutta siitä näkyy selvästi mitkä työt ovat osoittaneet itselleni sen, että pystyn tekemään ihan mitä vaan, jos vain haluan. Tämän vuoden paras työ minulle itselleni on alimmaisen rivin äitiyspakkaus, jonka tein rakkaalle ystävälleni. Siinä yhdistyi monta asiaa, jotka tekivät työstä niin tärkeän ja onnistuneen, ja olihan jokaiseen silmukkaan saatu sisällytettyä paljon sellaisia asioita, jotka kuuluvat meidän väliseen ystävyyteen.  Toiseksi onnistuneeksi työksi nostan monsteripipon, joka on riemastuttanut niin lapsia kuin aikuisia, ja joka on tälläkin hetkellä kovassa käytössä nuorimmalla veljenpojalla. Ja sitten unohtamatta viimeisintä eli Dew Drops Shawl, tuo yläkulmassa oleva huivi ränsistyneen amppelitomaatin kanssa. Vaikka siinä on virheitä lukemattomia, niin se todistaa minulle itselleni sen, että olen astunut askeleen eteenpäin, uskaltanut kokeilla uutta ja ennen kaikkea jaksanut puurtaa alusta loppuun asti! Jos käsityöt ovat terapeuttisia, niin ovat ne kyllä äärimmäisen palkitsevia! Ihanaa! Ensivuonna sitten uusin silmukoin ja tavoittein eteenpäin!


RÄISKYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!


*Marjo (ent. McBurgerous)*


maanantai 22. joulukuuta 2014

Jämälankatyö: Virkatut tähdet

Hoplaa, los satsumas! Tämä päivä on mennyt paketoinnin parissa. Ne muutamat hassut lahjat saivat päällensä punaisen paperin ja valkoista lastunauhaa, joiden seuraksi vielä virkkasin tähden punaisen Nallen jämistä. Tähtiä tuli yhteensä seitsemän kappaletta enkä niitä ruvennut enää höyryttämään vaan annoin niiden olla ihan siltään. Ovat oikeastaan aika veikeät, kun kärjet taipuvat sisäänpäin kaaremaisesti. Pakettien kylkeen ne sitten kiinnitin kirkkaalla kaksipuoleisella teipillä. 




Lankaa oli jäljellä 20g ja se riitti just eikä melkein. Viimeisen tähden kohdalla jouduin seuraamaan langan riittävyyttä, mutta ei tarvinnut jatkaa sitä päättelyistä jääneillä langanpätkillä. Ja huomenna onkin sitten vuorossa piirakkasavotta - tai no, en minä niitä tee kuin jonkun 50-70 kipaletta. Riittää meille kahdelle aikuiselle ja yhdelle koiralle joulunpyhiksi. Pääasia, että joulun aikana ei nälkä pääse yllättämään. Heh.

Taitokorttelin Joulukylä on myös tältä vuodelta sulkenut mökkien ovet ja luukut. Oli todella mukavat kolme viikonloppua olla myymässä omia käsitöitä äiteen kanssa, ja toki jutustella myös muiden myyjien kanssa. Sen verran pieni maailma, että entinen koulukaverikin oli samaisissa puuhissa omien tuotteidensa kera! Kiitos siitä hänelle ja kaikille muillekin mahtaville immeisille, joita tapasin. Oli kieltämättä haikea fiilis, kun Joulukylässä mökki kerrallaan pimeni ja laittoi luukkunsa kiinni. Tämä oli itselleni kolmas vuosi peräkkäin ja täytyy sanoa, että lasken jo päiviä seuraavaan kertaan.


On lunta tulvillaan, on raikas talvisää!

Iltavalaistusta.

Taitokorttelin sisäpihan valaistu kuusi.

Aitassa oli tällainen ihastus.

Harmi, että kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle itselleen. 


*McBurgerous*


perjantai 19. joulukuuta 2014

Koirankarvalapaset

Se on loma nyt! Eilen oli syyslukukauden viimeinen koulupäivä. Seuraavan kerran istahdan koulunpenkille 7.tammikuuta, joten tässä on ihan mukavan mittainen huilitauko ennen loppurutistusta. Joululomasta ei varsinaisesti voi kyllä puhua, sillä huomiotani vaativat muutamat kirjalliset koulutehtävät ja opinnäytetyö. Niihin varmasti uppoaa tunti jos toinenkin, kun harvoin pystyn kertomaan asioita lyhyesti kirjallisessa muodossaan. Noh, ei oteta stressiä. Asiat hoituvat kyllä ajallaan. 

Lauantaina ja sunnuntaina olemme taas äiteen kanssa Taitokorttelin Joulukylän hulinassa mukana kolmatta viikonloppua peräkkäin. Joulukylä on avoinna joulukuussa viikonloppuisin, ja tämä on itselleni kolmas vuosi peräkkäin, kun olen mukana tapahtumassa. Joulukylä antaa mahdollisuuden mm. paikallisille käsityöläisille myydä omia tuotteitaan, ja tänäkin vuonna paikalla on ollut mm. lasinpuhaltajanuorukaisen valmistamia lasikoruja, luomuomenaglögiä, rottinkikoreja... Laittelen tuosta Taitokorttelin Joulukylästä enemmän juttua sitten seuraavassa postauksessa. Mikäli liikut Joensuussa tämän viikonlopun aikana, niin tule ihmeessä käymään Taitokorttelissa! Lauantaina Joulukylä on avoinna 10-12 ja sunnuntaina 12-16. 

Mutta nyt niihin koirankarvalapasiin, jotka sain vihdoinkin valmiiksi ja viimeisteltyä. Ostin reilu vuosi sitten itselleni Pirtin Kehräämön koirankarvalankaa sillä ajatuksella, että teen niistä itselleni unisukat. Noh, minä ja minun ajatukset. Ne sukat ovat vieläkin tekemättä, mutta sain ainakin parit lapaset neulottua! Lapaset ovat mielettömän lämpöiset ja pehmeät kädessä eikä lanka ollut yhtään hassumpaa neuloakaan. Ainoa miinus omasta mielestäni oli se, että lanka pölisi ihan mielettömästi ja ärsytti silmiä todella paljon. Vaikka itselläni on koira, niin en ole koskaan saanut siitä minkäänlaisia oireita. Hassua siis, että lanka aiheutti nuhaa, aivastelua ja silmien ärsytystä. Vaan tällaiset niistä sitten tulivat...


Lanka: Pirtin Kehräämön koirankarvalanka/karstalanka
50% koirankarva/50% villa
Puikot: 3,5mm bambut
Langanmenekki: tummat 76g, vaaleat 69g
Kierreraitaa varren ympäri

Samalla opin uuden asian, jota olen joskus aikaisemmin yrittänyt huonolla menestyksellä. Nyt nimittäin osaan tehdä kierreraidan, jonka tekemiseen sain opastuksen äiteeltä. Aiemmin olen yrittänyt tehdä kyseistä raitaa netistä löytyvien ohjeiden pohjalta, mutta en ole kertaakaan saanut sitä onnistumaan. Vaaleissa lapasissa raita on yksinkertainen, tummissa kolminkertainen. Vaaleisiin lapasiin neuloin myös varteen kääntyvän reunan, jonka tein jälkikäteen eli lapasten ollessa jo muuten valmiit. Lapasia varten loin 44 silmukkaa 3,5mm Novitan bambupuikoille. 

Sellaisia tumppuja tällä kertaa. Jos ei minusta kuulu ennen aattoa, niin haluan toivottaa kaikille 


OIKEIN LÄMPÖISTÄ JOULUA!


*McBurgerous*


perjantai 5. joulukuuta 2014

Punaista kerrosrivinousua

Pari päivää sitten sain valmiiksi Nalle -langoista neulotut punaiset sukat, joita elävöitin kerrosrivinousulla. Minulla oli lankajemmassa tummaa punaista Nallea ja punaisen-kirjavan-kukertavaa Nalle Taikaa, jotka ilmeisesti odottivat vaan pääsyä puikoille. Ja tällaiset niistä sitten tuli...



Lanka: Novita Nalle
Puikot: Prym Knit Pro Cubics 2,5mm
Langanmenekki: 93g
Koko: 38

Kerrosrivinousun olen tehnyt hieman eri tavalla kuin normaalisti. Olen nostanut silmukan kahden kerroksen ajan, ja neulonut tämän jälkeen kaikki silmukat kahden kerroksen ajan. Kärkikavennukset on tehty leveänä nauhana - mitä en ole tehnyt ihan äskettäin. Tykkään enemmän spiraalikavennuksesta, mutta ajattalin sen olevan tähän neulemalliin liian näkymätön. Sukkia tuli neulottua niin kotona kuin koulussa luennoilla ollessa, joka herätti opettajassa alkuun pientä ihmetystä ja hilpeyttä. Valmistuneet sukat menevät myyntiin nyt tulevana viikonloppuna. Olemme taas äiteen kanssa Taitokorttelissa myyntipuuhissa, kuten olemme olleet parina aikaisempanakin vuotena. Kuvia tulossa myöhemmin, kun sinne asti päästään.

Vilkaus Lankalaihikseen näyttää loppumetreillä siltä, että olen kyllä saanut kulutettua lankojani tuplasti sen verran mitä asetin alunperin tavoitteekseni, eli lankajemma on vajunut 4,312kg:n verran. Vuoden alussa minulla oli lankoja 8,6kg, mutta langat eivät ole määrällisesti vähentyneet vaan lisäystä on tullut 10,315kg. No mutta sitähän sanotaan aina laihdutuskuurien jälkeen, että menetetyt kilot tulevat yleensä tuplana takaisin! Hupsista! Heh.


*McBurgerous*