sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Itsetehty äitiyspakkaus, osa 2: Vain viltti puuttuu.

Edellisen tekemäni äitiyspakkauksen myötä sain tilauksen toisen mokoman osalta, jota olenkin näperrellyt silloin tällöin. Pakkauksen tekemiseen sain ruhtinaallisesti aikaa, sillä vuoden alkuun mennessä sen on toivottu olevan valmis. Tärkein ehto pakkaukseen oli se, että siinä pitää olla pöllö mukana ja on oltava sisällöltään samanlainen kuin ystävälleni tekemä äitiyspakkaus. Itse rajasin pakkauksen näköä sillä, että toista täysin samanlaista en tee. Pakkaus on siis saajalleen aina uniikki, toista samanlaista ei ole kenelläkään. Vaan pidemmittä puheitta, tässä parit kuvatukset. 


Tupsumyssy ja pienet pöllömäiset lapaset.

Kauluri hemppiksellä reunalla ja junasukat.

Vain viltti puuttuu. Väritkin ovat lähes oikeat!

Tuo vihreä osoittautui oikulliseksi kuvattavaksi, kun se tahtoi taipua harmaassa ulkoilmassa entistä harmaammaksi. Vasta kännykän tehosteet käyttöön otettuani kuvattavista alkoi löytymään oikeat sävyt, ehkä asteen verran ylikorostuneina kuitenkin. Vielä minä joku päivä hommaan sen järkkärin, että pääseen kuvaamaan kunnon vehkeillä ettei tarvitse tyytyä pokkariin ja kännykän kameraan. Siihen saakka yrittäkää sietää ei-niin-hienoja-kuvia.

Mutta juu, lankana käytin Novitan Woolia vaalean limen sävyssä sekä Novitan Nalle Taikaa sini-violetin sävyssä. Pöllöön, lapasiin ja junasukkiin en käyttänyt ohjeita laisinkaan, mutta myssyyn ja kauluriin oli ohjeet. Linkit myssyyn ja kauluriin löytyy aiemmasta postauksesta, jossa onkin ensimmäinen itsetehty äitiyspakkaus esittelyssä. Kaulurin alkuperäistä ohjetta muokkasin sen verran, että reunaan neuloin kaksi kerrosta nurjaa, kolme kerrosta yksinkertaista helmineuletta ja kaksi kerrosta nurjaa ennen päättelyä. Myssyyn taas tein lisäykset siten, että työhön jäi tarkoituksella reiät. Niinpä reikärivistö kulkee myssyn reunaa pitkin antaen oman koristeellisuutensa työhön. Tästä myssystä tuli muutenkin aika söpö, kun lisäsin siihen kolme tupsua tuomaan väriä muuten niin tylsään väriin. Paketti onkin vilttiä vaille valmis, jota olenkin tehnyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Lankojen menekin lasken vasta, kun olen saanut viltinkin valmiiksi.

Tällä hetkellä minulla on puikoilla villatakin takakappale, joka on ensimmäinen isompi työ aikoihin. En ole aiemmin tehnyt villatakkia saati villapaitaa, mutta neuloosin alkuaikoina neuloin ribbineuloksen Novitan Puro Takkatuli -langasta. Sitä olenkin pitänyt kylminä talvipäivinä nahkarotsin alla lämpöä tuomassa. Tämän näköinen siitä silloin joskus tuli tehtyä. Ja on muuten äärimmäisen mukava päällä!

Ruskan värit.

Ja onhan minulla puikoilla miesten polvisukat, joille tänään viimeksi kirosin ihan kunnolla. Tai pikemminkin ristiinvahvistetulle kantapäälle... Ei vaan ole se kantapää minua varten. Vaan katsellaan ja kuulostellaan miten ja milloin sitä taas töitä saa valmiiksi. Olen nyt loppuviikon ollut toipilaana kotona, kun iski lievän syysflunssan lämmön kera. Alkuviikon vapaapäivät varmasti menee neuloessa, jotta saan sen villatakin etenemään. Tavoitteena saada se valmiiksi ennen ensi kesää. Heh.


*McBurgerous*



tiistai 9. syyskuuta 2014

Välipäivitys: Neulottu pöllö

Täällä ollaan vielä vaikkakin on ollut hiljaisempaa käsitöiden osalta. Opiskelut alkoivat taas kesäloman jälkeen, joten käsitöille on ollut vähemmän aikaa. En minä kuitenkaan ole ollut täysin toivoton! Työn alla on toinen äitiyspakkaus, jota pääsin tekemään tuttavan tilauksen johdosta. Mikäs siinä, tokihan minä teen, jos kerran sellaiselle on tarvetta. Tässä vähän esimakua pakkauksesta pöllön muodossa.


Neulottu pöllö
Lanka: Novita Nalle Taika, Novita Wool
Puikot: 2,5mm Knit Pro Cubics
Paino: Ei harmainta hajua

Tuota pöllöä olikin mukava tehdä. En muista silmukoiden lukumäärää enkä tiedä pöllön painoa, kun olen ollut laiskahko leikkimään vaa'an kanssa. Pakkaukseen on valmistumassa vielä myssy, viltti ja pöllölapaset. Junasukat ja kauluri ovat jo valmiit, mutta päättelemättä. Jätän niiden esittelyn myöhemmäksi. Mutta me palaamme taas asiaan! Harjoituksia on jatkettava.


*McBurgerous*