torstai 6. helmikuuta 2014

Sukat Matkahuollon väreissä.

Ystäväni pyysi taannoin neulomaan hänelle pitkällä varrella varustetut sukat. Lupauduin neulomaan ne hänelle palkkana siitä, että on kyydittänyt kovilla pakkasilla kouluun ja kotiin - unohtamatta niitä ajoja, kun olemme etsineet työkenkiä ja nimineuloja työssäoppimisjaksoja varten. Molemmat meistä opiskelee samaan ammattiin, ja olemme taatusti luokkamme levottomimmat tapaukset. Ja koska Ystäväni on varsin värikäs persoona, niin eihän hänelle mitkään tavalliset harmaat sukat olisi olleet mistään kotoisin.

Siispä otin lankavarastoistani esiin vaalean vihreän, kirkkaan sinisen ja kirkkaan valkoisen Seiskan, ja aloin sutkimaan puikoille silmukoita. Käytin neulomisessa 3mm puikkoja, sillä käsialani on jotenkin muotoutunut sille puikkokoolle täydellisesti. Silmukoita oli luomisen jälkeen kaiken kaikkiaan 76s. Sukat neuloin samalla tavalla kuin aikaisemmin neulotut pitkä vartiset: varren ja nilkan joustimissa valepalmikkoa, sileän neuleen jälkeen joka 5.kerros nurjalla.


Raitasukkasyndrooma


Näitä sukkia tehdessä tuntui menevän pieni ikuisuus, sillä opiskelut ja työssäoppiminen ovat vieneet niin paljon aikaa. Sain ne kuitenkin tänään valmiiksi, jotta pääsee Ystävä niitä vielä tämän talven aikana käyttämään. Minusta sukista tuli yhtä värikkäät mitä sukkien saajakin on, ja Matkahuollon väreissä ne muistuttaa siitä, että kyyti on kulkenut suuntaan tai toiseen yhteistuumin. Lankaa sukkiin meni 234g, joka on varsin mukava määrä vajuttamaan lankavarastojani. Tarkempi yhteenveto Lankalaihiksesta löytyy täältä!

Sellaista tällä kertaa. Mitähän sitä sitten puikoille laittaisi?



2 kommenttia:

Mieltäni piristää, kun jätät muistoksi kommentin tai parin! Kiitos!