maanantai 8. heinäkuuta 2013

VALMIS!

Loppuviikosta kotikaupungissani vietetään Ilosaarirock -festivaalia. Festarialuetta somistetaan Pohjois-Karjalan Marttojen toimesta virkatuilla tilkuilla ja tilkkutäkeillä. Aloitin virkkaamaan isoäidin neliöitä jämälangoistani 18.kesäkuuta ja se valmistui 3.heinäkuuta. Minulla oli myös jo entuudestaan valmiiksi virkattuja neliöitä, joissa olin käyttänyt akryylilankaa. Ne neliöt jäivät kuitenkin käyttämättä, mutta Seiskan jämälangat sain kuin sainkin tuhottua. Palojen koko oli 13cm*13cm, ja niitä virkkasin yhteensä 54 kappaletta. Yhdistämisen jälkeen huomasin, että nurja puoli on paremman näköinen kuin oikea puoli. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vilttiin olisi tulleet myös virkatut kukat, mutta jätin sen idean syrjään ajanpuutteen vuoksi. Kunhan rokit on rokattu, niin viltit luovutetaan pestyinä vanhainkotien asukkaiden käyttöön. 



*Takaa kuin Tauno Palo*

*Edestä kuin Esa Pakarinen*

*Slurpsista!* 
Virkkauksen lomassa ennätin tekemään myös kesän ensimmäisen mansikkakakun. Slurps vaan, vaikka kakku menikin toisaalle kuin omaan pöytään. Mutta siinäpä sitä taas olisi kerrakseen kerrottavaa. Mitäs sitä sitten tekisi?