tiistai 27. marraskuuta 2012

Pieru, purkoosi ja pikkukallot

Pääsi taas purkoosi kukoistamaan oikein kerta pieraisulla. Kaasuuntumisesta syytän juureen tehtyä ruisleipää, jota tässä kolmatta päivää vedetään oikein kaksin käsin. Huomisellekin on tulossa tuoretta leipää, kun kerran talossa on ruisjauhoja ja juuri on hyvä. Mutta eipäs sotkeuduta nyt leipomusten puolelle, kun blogi käsittelee neuloosia, purkoosia ja muita oirehtivia neulesyndrooman oireita. Toki, jos olet innostunut kokeilemaan ruisleivän leipomista, niin tarvitset vain nämä:
Ensimmäisestä juuresta tehty leipä

* iso pala oikeaa ruisleipää (poista "kuoret")
* 2,5 dl haaleaa vettä eli noin +25 asteista.
* 2,5 dl ruisjauhoja

Murustele ruisleipäpala veteen ja anna liota mössöksi. Lisää jauhot ja anna juuren käydä 24h huoneen lämmössä. Käy sekoittelemassa välillä. 


* 0,75 dl ruisjauhoja


Herättele juuri 2-3h ennen alustamista ruisjauhoilla. Hyvä juuri tuoksuu maanläheiselle ja raikkaalle, ja kuplii voimakkaasti.


* 3,5-4,5 dl ruisjauhoja

* 1 tl suolaa
* 1/4 pala hiivaa
* 2,5 dl haaleaa vettä

Liuota hiiva haaleaan veteen ja lisää juureen. Tämän jälkeen jauhot sekä suola. Vaivaa taikina käsin tai yleiskoneella, kunnes se alkaa "natista". Käytä runsaasti jauhoja pöydällä, kun riivaat leivän kartion muotoiseksi. Nosta jauhotetulle pellille ja peitä leivinliinalla. Anna kohota noin 1,5 kertaiseksi ja paista 200 asteisessa uunissa ala/keskitasolla noin tunnin ajan. Rapean kuoren saat leipään asettamalla vesiastian uuniin koko paiston ajaksi. 


Jos haluat jatkossa paistaa ruisleipää, niin ota taikinan alustusvaiheessa pieni nokare taikinaa talteen ja pakasta se myöhempää käyttöä varten rasiaan pakattuna. Juuri liotetaan veteen puoliksi sulaneena. Näin leivän maku paranee kerta kerralta, kun otat aina palan talteen uutta taikinaa varten. Itse korvaan myös ohjeen jauhomäärästä 1 dl vehnäjauhoja, sillä se antaa leivälle enemmän rakennetta eikä leivästä tule niin tiivis.



Hetki ennen purkoosia
Mutta nyt taikinakoukuista sukkapuikkoihin. Muutama päivä sitten aloin neulomaan sinisestä ja luon.valkoisesta Seiskasta sukkaa, johon tarkoituksenani oli tehdä kuviota vaaleasta langasta. Sukan varteen tein nirkkoreunan, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt - ja jonka teon oivalsin itse ilman minkäänlaista ohjetta. Kiitos tästä kuuluu pitsisukille, joiden kanssa taistelin sukkaparia aiemmin. Tämän jälkeen aloin tekemään kuviota, jonka oli tarkoitus olla sahalaitaa. Pari kerrosta tanssahdeltiin tyylikkäästi, sitten alkoi korkkarit lipsumaan. Neuloin väärällä värillä väärät silmukat ja kuvio ei ollut enää sinnepäinkään. Hetken aikaa pääkoppa raksutti, että kuinka saan jatkettua kuviota. Purkoosi ei jostain kumman syystä tullut kysymykseenkään. Hetken miettiminen sai aikaan ystäväni aivopierun, joka hahmotti pienen pääkallon. Siitä se ajatus sitten lähti, mutta siihen se sitten jäikin.

Sukka eteni hyvin aina kantapäähän asti, kunnes piti aloittaa taas valkoisen värin juoksuttaminen työhön. En saanut jalkapohjan raitoja asettumaan laisinkaan nätisti, koska olin aloittanut kallorivistön tekemisen silmukkaa liian aikaisin. Aikani tapeltua purkoosin kanssa olin tyytyväinen kuvioon, joten jatkoin neulomista - mutta sittenpä sitä jo purettiin, kun olin pari kerrosta aikaisemmin neulonut yhden kallon väärin, seuraavana purettiin väärässä kohdassa tehdyn kavennuksen takia, väärällä värillä neulotun silmukan takia, ja niin edelleen... Purkoosia purkoosia perään! Se purkaminen alkoi näkymään työssä ja vaikutti muutenkin lisääntyvään tyytymättömyyteen sukkaa kohtaan. En ollut enää tyytyväinen varren yhteen ainoaan rivistöön kalloja, sukan käännetty varsi oli liian leveä ja oikeastaan väritkin tökkivät. Purin koko työn miettimättä kahdesti!



Söpöt pikkukallot
Tykästyin kuitenkin ideaan saada pikkukallot jatkumaan koko sukan alalta, joten aloin työstämään uutta sukkaa luoden uudet silmukat harmaasta Seiskasta. Pidin luonnonvalkoisen langan kuviovärinä, kun taas harmaa lanka tuli sinisen langan tilalle pohjaväriksi. Nirkkoreuna tuntui hyvältä kokonaisuutta ajatellen, mutta käännetystä varrensuusta tein kapeamman kuin aiemmin. Neuloin käännetyn varrensuun silmukat yhteen, koska näin työ on viimeistellyn näköinen ja siisti. Olen huomannut, että monissa neuleohjeissa on neuvottu ompelemaan käännetyt varrensuut yhteen, mutta missään ei ole neuvottu neulomaan. Tämänkin olen itse opetellut jo ensimmäistä lapasparia tehdessäni. Tapana ei ole lähteä liikkeelle helpoimmasta päästä. Heh! 


Ylpeänä esittelee hän, nam.
Pikkukallot jatkuivat aina kantalapun aloittamiseen asti, ja jatkuivat kantapään valmistuttua jalkapöydän puolella - jalkapohjassa vuorottelivat harmaa ja valkoinen. Tämä sukka valmistui suht kivuttomasti ilman suuria purkooseita. Olin myös aloittanut kallorivistön silmukkaa myöhemmin varressa kuin aikaisemmassa sukassa, sillä näin sain kuviot jatkumaan tasaisin välein aina kärkikavennuksiin saakka. Ennen kärkikavennuksia oli kuitenkin kiilakavennukset, jossa tein samalla tapaa kuin aikaisemmissa sukissa eli kavensin kahdella peräkkäisellä kerroksella. Nyt neuloin vain enemmän välikerroksia välttääkseni purkoosin liian kapean jalkaterän pelossa. Ja kun kärkikavennukset vihdoin alkoivat, jätin molempien puikkojen reunimmaiset kallot neulomatta, joten näin ollen kuvio jatkui enää vain keskellä. Kärkikavennuksissa jatkoin kahden peräkkäisen kerroksen kavennuksia, jotta sain jalkapohjan raidoituksen jatkumaan loppuun saakka. Ja tällaiset niistä sitten tuli. On sanomattakin selvää, että olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen!

Siinäpä taas vähäksi aikaa lueskeltavaa ja makusteltavaa. Nyt kun on taas neuloosi päällä, niin ei muuta kuin uutta putkeen - vai pitäisikö sittenkin sanoa, että puikoille? Iso kiitos muuten kaikille sivuilla vierailijoille, alamme lähennellä tuhannen (1000) kävijän rajapyykkiä!


lauantai 24. marraskuuta 2012

Sumuisen kaupungin sukka

Muutaman päivän olen viettänyt hiljaista, mutta takuulla antoisaa eloa. En juurikaan ole ennättänyt tarttumaan sukkapuikkoihin saati virkkuukoukkuihin muilta juoksuilta kuten Mestis-kiekon tiimoilta. Pitäähän sitä nyt elämässä olla muutakin luksusta kuin totaalinen uppoutuminen sohvaan lankavuoren äärelle. Jääkiekkoon olen omannut samanlaisen viha/rakkaussuhteen kuin neulomiseen. Erotuksena lienee se, että neulominen on yksilölaji eikä saa aikaan hirmuisia "NUIJA! PUUSILMÄ!" huutoja, jotka jääkiekossa lankeaa jäätikköjen seeprojen kuultaviksi. Toki voin tsempata itseäni samalla tapaa, kun silmukka lähtee karkuun tai kun neulon ihan väärästä kohtaa. Luulen, että siinä vaiheessa on riemu ja taputukset kaukana eikä erotuomarin virkaa uskalla kukaan siinä vaiheessa enää ottaa. Mikään ei ole niin vaarallinen yhdistelmä kuin kiukkuinen nainen ja sukkapuikot.


Näin se homma etenee!
Kiukkuisuudesta ei ole kuitenkaa tässäkään tekstissä kyse - pikemminkin kyvystä purkaa ja neuloa. Viimeisin neulomukseni oli sydänsukka, joka tuli ja meni eli jäi purkoosin uhriksi. Halusin kuitenkin tehdä jotain missä olisi kuviota ja useampi kuin yksi lanka. Sain idean Novitan Sukkalehdestä, jossa oli mukava kohoneulemalli ja jota olin aiemmin käyttänyt mustaan miesten sukkaan. Lähdin tekemään tuota samaista mallia kuvio/kirjoneuleena neulottuna, ja lankana käytin punaista sekä valkoista Nallea. Resoria neuloin kymmenen (10) kerrosta ja resori muodostui yksi oikein, yksi nurin neuloksena. Tämän jälkeen aloitin juoksuttamaan pohjavärin lisäksi kuvioväriä. Toki tämä ei mennyt ihan niin kuin Teijan keittiössä, mutta muutaman purkoosin jälkeen homma jatkui aina kantapäähän saakka. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että ensimmäistä kertaa älysin, etten ole käyttänyt enää aikoihin ohjetta kantapään kavennuksia tehdessäni! Hyvä minä!


Väri jatkuu 
Kantapään valmistuttua aloin neulomaan jalkaterää, joka tuotti pienesti ongelmia. Halusin välttämättä saada raidat jalkapohjaan ja myöskin värin jatkumaan nätisti kiilakavennuksia tehdessä. Tämä tuotti useita purkooseita ennen kuin sain aikaan sen mitä hainkin - kuvasta huomaat, että jalkapohjan raidoitukset jatkuvat  erittäin kauniisti. Tämän sain aikaan siten, että tein kahden (2) peräkkäisen kerroksen aikana kavennukset. Sen jälkeen neuloin neljä (4) välikerrosta ja tein taas uudet kavennukset kahden (2) peräkkäisen kerroksen aikana jne... Jälleen kerran tulemme siihen havaintoon, että tekemällä oppii - ja onnistuu, kun luottaa itseensä! 


Valmiit! So happy!
Kavennuksien jälkeen I ja IV puikoilla oli yhdet silmukat vähemmän kuin puikoilla II ja III. Sukka asettui jalkaan erittäin mukavasti, joten päätin jatkaa neulomusta aina kärkikavennuksiin saakka puuttumatta enää silmukkamäärään. Ensimmäiset kavennukset tein tämän tiimoilta niillä puikoilla, joilla oli enemmän silmukoita ja seuraavalla kierroksella kavensin kaikilla. Jälleen kerran tuli kuitenkin tenkkapoo (tänka på), kun olisin halunnut jatkaa kuvion aina viimeiseen silmukkaan saakka - mutta purkoosi toisensa perään tulin siihen tulokseen, että jatkan kärkeä enää vain valkoisella värillä, sillä en yksinkertaisesti saanut kuviota jatkumaan halutulla tavalla. Mutta sehän toimi oikeastaan ihan mukavasti, että kärki on täysin valkoinen. Nyt kun katsoo valmista sukkaa, niin se on tasapainoisen näköinen. Varsi alkaa valkoisella, kantapää on valkoinen ja sukka päättyy valkoiseen väriin. En tiedä mitä te muut olette mieltä, mutta sain aikaan aikasta kauniin jouluiset sukat.

Tänään on Joen kaupunkia piinannut sankka sumu. Hyvä päivä siihen, että sain neulottua nuo sukat valmiiksi ja huomenna tässä talossa syödään tuoretta ruisleipää. Aamulla ruislimppua siivuttaessani sain aivopierun, mitä muuten tuppaan saamaan aika usein eikä siihen ole hoitokeinoa, että pitääpä kokeilla tehdä ruisleipää. Viimeksi olen kyseistä leipomotuotetta valmistanut opiskellessani leipuri-kondiittoriksi, ja alan töitäkin ennätin tekemään 5-vuotta ennen kuin kädet sanoivat sopimuksensa irti. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu. Nyt vaan uutta neulomusta tulille, kun vaan tietäisi mitä tehdä. 


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Virkkoosista neuloosiin

Virkkoosi:

Virkkoosi on ajoittain ilmenevä sairausjakso. Virkkoosia pidetään neuloosin rinnalla lähes yhtä vakavana, mutta ero neuloosiin on huomattavasti pienempi riski saada purkoosi. Yhtäläistä neuloosilla ja purkoosilla on lankoosi, joka monesti oirehtii yhtä vahvasti. Virkkoosi on erittäin koukuttava laadultaan, ja potilaat jotka kärsivät virkkoosista harvoin kokevat oireetonta jaksoa. Virkkoosin on havaittu oirehtivan kausittain.



Musta ja turkoosi <3
Herkulliset värit neliöissä
Tämän sairausjakson nimi tuli ystävättäreni suusta, kun istuimme alkuviikosta kahvikupposen ja Tiramisu-leivoksen äärellä. Jotta osaisimme käsitellä tätä vaikeaa luovaa sairautta, niin hyvähän se on tunnistaa kaikki ilmenevät sairausjaksot. Itse olen viime aikoina ollut salomoninsolmuhuivien pauloissa tyystin, mutta tonttuilun ja sosiaalisen kanssakäymisen tiimoilta ovat lankojen kanssa leikkimiset jääneet vähemmälle. Eilen kuitenkin otin parin päivän tauon jälkeen jo valmistuneen valkoisen salomoninsolmuhuivin jatkokäsittelyyn, ja virkkasin siihen vielä muutaman kerroksen lisää. Huivista tuli heti ryhdikkäämpi ja helmetkin ikään kuin asettuivat uomiinsa paremmin. Huivin hapsut lähtivät pois siinä vaiheessa, kun sain huiviin lisättyä kerroksia ja huomasin, etteivät ne enää toimineet huomattavasti isomman pinta-alan kanssa. Joskus työ vaan vaatii pidempi aikaisen tarkastelun. Työn alla on myös musta salomoninsolmuhuivi, johon olen reunaan virkannut turkoosit puuhelmet. Siinä työssä tosin erottuu hyvin koirankarvat, jotka eivät ole edes purkoosilla korjattavissa. Huomattakoon, että keskeneräisenä on myös isoäidin neliöt. Niitä virkataan, kun tulee taas sellainen fiilis.


Ei mennyt ihan niin kuin Teijan keittiössä.
Eilinen ei ihan hukkaan mennyt käsitöiden osalta, sillä ajattelin aikani kuluksi neuloa sydänsukat. Ohje löytyi Novitan Sukkalehdestä, jota sen enempää lukematta aloin tekemään ensimmäistä sukkaa. Tämän hetkinen tilanne sukan kohdalla on se, että sitä ei enää ole. Iski purkoosi! Olin jättänyt neulomatta yhden sydämen kohdalla yhden silmukan, ja sen seurauksena sydän vinksotti kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Lähemmin työtä tarkastellessani huomasin miten rumaa käsialaa olin saanut aikaan - ja sehän tietää sen, että sellaista työtä ei käsistään laske pirukaan. Yritys hyvä, mutta ei riittävän hyvä. Kirjoneule on muutenkin sellainen, joka vielä opetteluttaa tasaisen käsialan puitteissa. Lisää vaan harjoitusta kehiin, niin kyllä se siitä lähtee rokkaamaan. 

Mutta tänään meidän taloudessa on tuplat merkkipäivien puitteissa - sekä koiralla että itselläni on nimipäivä! Hyvää Hilmanpäivää kaikille Hilimoille! Mikäs sen parempi tapa viettää nimpparia kuin juomalla iso lekallinen kahvia ja uppoutua sohvatyynyjen väliin koukku taikka puikot käsissä.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Täysin koukussa

Siinä niitä nyt on tuplaten
... Nimittäin noihin salomoninsolmuihin. Huomaako sen muka jostain? Noh, höpelömmältä puoliskolta kysyttäessä sen huomaa siitä, että emäntä istuu nakottaa hullunkiilto silmissä, kuuluu vain murahdus jos sattuu hipaisemaan lankakerää - ja vähän ajan päästä kuuluu jo "räps, räps, woohoo!". Sitä kun yhtä asiaa innostuu tekemään, niin tuppaa tulostakin syntymään.


Karpalot kinoksessa
Eilen tosiaan innostuin virkkaamaan elämäni ensimmäistä salomoninsolmuhuivia, joka on siis ensimmäinen omilla käsillä tehty. Lankana käytin Malizia Trends -merkkistä sekoitelankaa, jossa on 49% villaa, 49% akryyliä ja 2% lameeta. Tuota lankaa olin ostanut kahden värisenä, turkoosina ja oranssina. Ensimmäisenä tein tietysti turkoosista langasta, jota sitten innoissani hiplailin pitkin iltaa ja korkkasin siitä valmistuneen huivin käyttöön koiran iltapissityksen ajaksi. Mutta eihän se siihen jäänyt, kun kerran kipinä jo löytyi - ja puolen yön jälkeen sain valmiiksi toisenkin huivin, koska olisi ollut sääli jättää työ kesken. Toista se on isoäidin neliöiden kanssa, jotka ovat keskeneräisenä sohvan selkänojalla.


Valmis huivi ja huono valaistus
Tänään piti tietysti jatkaa solmujen kanssa leikkimistä - ja tällä kertaa valkoisesta Nallesta sekä punaisista puuhelmistä. Nalle oli kuitenkin sen verran ohuenpaa Maliziaan verrattuna, että virkkasin solmut kaksinkertaisesta langasta. Ennen ensimmäisenkään solmun tekoa pujotin helmet vain toiseen juoksutettavaan lankaan, joita sitten virkkasin ilman sen kummallisenpaa sijoittelua työhön. Lankaa olin käyttänyt aiemmin jo Jokipo-sukkiin, joten huivista tuli kerroksen verran pienempi verrattuna aikaisempiin huiveihin, mutta nätisti sekin asettui kaulalle. Ja aivan kuten muissakin huiveissa, loppulangasta värkkäsin hapsut reunaan. Itse en ole koskaan pahemmin välittänyt noista hapsuista muissa kuin palestiinalaishuiveissa, mutta kyllähän niihin silmä tottui todella nopeasti. Tämän päivän salomoninsolmuhuivi on yksi kauneimmista koskaan tekemistäni käsitöistä! Ja siihen olen äärimmäisen tyytyväinen.

Tämän päivän uskomattomin suoritus on kuitenkin se, että vältyin purkoosilta! Ihmeiden aika ei tosiaankaan ole ohitse!


torstai 15. marraskuuta 2012

Ultimate purkoosi ja hui-hui-huivit.

Muistanette varmaan edellisen kirjoituksen, jossa manasin piinaavaa purkoosia? Hyvä. Minäkin muistan. Purkoosi oli niin vakava laadultaan, että sen seuraukset näkyivät vielä seuraavanakin päivänä - ja siinä vaiheessa aloin vahvasti epäilemään, että syypää oli lanka. Olihan se vähän eriskummallisen värinen siihen värimaailmaan mitä olen tottunut käyttämään, joten luulen sen vaikuttaneen alitajunnassani purkoosigeeniin. Keltainen on värinä sellainen, josta saan mieleeni vain pääsiäistiput ja puput ja 90-luvun discohitit. Puput ja tiput vielä menee, mutta ne hitit... Miten ne ylipäätänsä edes liittyvät tähän purkoosiin?



Sopivat kuin sukat jalkaan.
Ne sukat, joista jo ennätinkin mainitsemaan ja jotka olivat eri kokoisia löysemmän neulomisjäljen takia, ovat vihdoin ja viimein valmiit. Kuvassa oleva lankamytty on puretun ja uudelleen neulotun sukan jälkimaininkeja, eli valehtelematta kerrosmäärissä sitä oli kolmen kerroksen edestä liikaa löysän neuloksen muodossa. Ja kuten huomaatte, sukat ovat täsmälleen samaa kokoa. 



Lähikuva kantapäästä kertoo taas sen, että on oppi mennyt perille. Elämäni ensimmäisissä sukissa poimin vain yksinkertaiset silmukat puikoille ja neuloin oikein kiertäen, kun eihän sitä silloin vielä mitään insinöörejä oltu. Nykyään poimin silmukat kaksinkertaisena ja vedän lankaa niiden lävitse yhdessä kera virkkuukoukun - enkä siltikään ole insinööri. Ja kun neulon ensimmäisen kerroksen silmukoiden poimimisen jälkeen, neulon silmukat oikein takaa kiertäen. Näppärää ja kaunista jälkeä, eikös? Itse olen äärimmäisen tyytyväinen näiden sukkien kantapäihin vaikka purkoosin kanssa taistelin enemmän kuin laki sallii.


Purkoosi iskee yllättäen!
Ei oppi ojaan kaada!
Mutta se perhanan purkoosi! Aloin oikeasti vakuuttumaan siitä, että keltainen Seiska on syypää talttumattomaan purkoosiin. Sukat olivat kokoa 39, joten lankaakin jäi vielä sen verran, että kaiken järjen mukaan niistä olisin saanut tehtyä sukkiin mätsäävät näpikkäät. Jos olisin jättänyt rannekkeen muutamaa kerrosta lyhyemmäksi, olisin saanut langan riittämään grammalleen toiseenkin näpikkääseen - mutta sanopa se purkoosigeenille! Purkoosigeeni manipuloi taitavasti pääkoppaa kuiskaamalla korvaan "liian lyhyt, neulo vielä pari kerrosta!", ja hölmöhän tottelee. Sitten lopputulos on nähtävissä tuossa vasemmalla. Näpikkäässä on jo hiipivä purkoosi, joka voimistui voimistumistaan - eikä siitä jäänyt jäljelle muuta kuin kerä lankaa ja bambupuikot. Mainittakoon, että seuraavana päivänä aloitin tekemään mustasta ja keltaisesta Seiskasta raitasukkia, mutta purkoosi vieraili työssä jo ensimmäisten värivaihtojen aikana. Se keltainen kerä saakin odotella aikansa ennen kuin päätyy mihinkään työhön. 


Elämässä pitää olla vähän bling blingiä.
Alkusyksystä tulin ostaneeksi Novitan Crystal-lankaa kaksi (2) kerää, joista sitten aloin tekemään kaulaliinaa. Olisin varmasti saanut tuonkin kaulahuivin valmiiksi vuorokaudessa, mutta mukaan asteli pari muuttujaa. Ei varmasti tarvitse sanoa, että purkoosin voimin neuloin ja purin työtä, koska en ollut aikaisemmin neulonut niin järkyttävän isoilla puikoilla (12mm) - ja työnjälki oli sen mukaistakin. Kun lopulta olin tyytyväinen jälkeen, purin seuraavaksi melkein valmiin kaulaliinan vain siitä syystä, että se oli liian kapea. Seuraavaksi se oli liian leveä, joten purkoosia kehiin - ja kun se lopulta oli sopiva leveytensä ja käsialan puitteissa astui kuvaan toinen muuttuja, nimittäin lanka. Eihän 200g Crystal-lankaa riittänyt mihinkään, joten seuraavana päivänä oli suunnattava yhden lankakerän takia takaisin kaupoille. Se onkin sitten kokonaan toinen tarina, sillä eihän se yhteen kerään jäänyt se kauppareissu. Olin lankoosin uhri.



Pinkkiä, yök.
Mutta niin muhkea!
Viime aikoina on kuitenkin enemmän ja vähemmän vilistänyt huivien kuvat silmissä. Täytyy tunnustaa myöskin se, että olen huivihullu. Oma äitini on virkannut kyllästymiseen asti minulle lukuisia salomoninsolmuhuiveja, hattuhyllyllä on myös useita palestiinalaishuiveja sekä olenhan kunnostautunut itsekin huivisavotan suhteen. Aikaisemmat lankaostokset pitivät sisällään Red Heart Lisa Big -akryylilankaa, jonka tiimoilta alkoi silmissä vilistämään tuubihuivin kuvat. Aikani pähkäiltyä eli silmukoita luotua ja purettua sain mukavan kokoisen ympäryksen aikaan, eli kuvan tuubiin on käytetty 8mm pyöröpuikkoja ja 90 silmukkaa. Pyöröpuikot hajosivat heti uutuuttaan, mutta onneksi taloudesta löytyi pikaliimaa ja teippiä, jolla sain työn jatkumaan. Täytyy sanoa, että tietyllä tavalla oli mukavaa neuloa pelkästään 3 oikein, 3 nurin ja näinkin paksusta langasta mitä Red Heart Lisa on. Jättikerässä oli tavaraa 200g, ja tähän tuubiin meni kaiken kaikkiaan 300g. Työnjälki jälleen kerran täydellistä, ja se miten kauniisti huivi laskeutuu kaulalle vaikka onkin aika jytky. Pitäisin itse, mutta väri on todellakin väärä itseäni ajatellen. Ei sen puoleen, tuubille on kyllä omistaja tiedossa.



Ihanat värit.
Elämäni ensimmäinen salomoninsolmuhuivi!!!
Mutta ne salomoninsolmut! Tuo mysteeri, jonka ratkaisemiseksi tarvitsin uhkarohkeutta ja selkeän ajatusmaailman. Eilen illalla löysin vihdoin ja viimein internetin saloista kunnon ohjeet salomoninsolmujen tekemiseen, joten se perhanan keltainen lanka pääsi käyttöön vain sen vuoksi, että sain harjoiteltua solmujen tekoa. On sanomattakin selvää, että eihän siitä mitään tullut. Olin siinä vaiheessa yksinkertaisesti niin väsyksissä ja tuohtunut edellisen päivän villiintyneestä purkoosista, että tuumasin rakkaalleni nukkuvani ensin yön yli. Olin aikaisemmin päivällä aloittanut tuubihuivin neulomisen Malizia Trends -langasta, jonka purin lukuisia kertoja ollessani kaikkea muuta kuin tyytyväinen työjälkeen, ja kun tiesin ettei 150g lankaa ole riittävästi muhkeaan tuubihuiviin. Kyseinen lanka on haastava käsiteltävä isommilla pinnoilla, koska sen paksuus vaihtelee kaiken aikaa - mutta onhan se kaunista lankaa huiveja ajatellen! Siinä vaiheessa kun olin purkanut työn kerälle, heitin puikot pöydälle ja istuin hetkeksi tietokoneen ääreen etsiäkseni huiviohjetta, johon olisi käytetty kyseistä lankaa. Kuin vahingossa mieleeni juolahti salomoninsolmut - tuo mysteeri, jonka olen halunnut selvittää! Pienen etsinnän jälkeen löysin selkeän piirtokaavion solmuista, ja jopa Novitan sivuille oli saatu vihdoin ja viimein selkeät ohjeet siitä miten työ lähtee etenemään. Mutta kuten jo sanoinkin, piti nukkua yön ylitse ennen kuin alkoi ohje aukenemaan. Koesolmut virkkasin siitä perhanan keltaisesta purkoosigeenistä, mutta tämän jälkeen siirryin Malizian pariin. Ihan viimeisellä kerroksella jouduin purkamaan kerroksen verran, sillä lanka loppui ikävästi seitsemän (7) viimeisen solmun kohdalla. Eipä hätää, sillä ylijääneestä eli tästä puretusta langanpätkästä sain tehtyä huiviin hapsut. Jos olisin halunnut huivista vähän reilumman kokoisen, olisi se vaatinut vähintään 200g lankaa. Mutta voi ihanuus sitä riemua, kun sain huivin valmiiksi... Voin kertoa, että tästä taloudesta ei tule salomoninsolmuhuivit loppumaan tämän jälkeen!


tiistai 13. marraskuuta 2012

Lankoosi, neuloosi ja purkoosi

Lankoosi:

Lankoosi oirehtii yleensä käsityöliikkeiden sekä useiden markettien lankaosastoilla. Lankoosissa potilas hiplaa jokaista lankakerää kuin viimeistä päivää, ja ajatukset vilistävät jo uusissa neuleissa. Pahimmillaan lankoosi on pakonomaista lankojen hamstraamista ajatuksella "tätä minä tarvitsen ehdottomasti". Lankoosiin ei ole hoitokeinoa. Ajoittainen vierailu alan liikkeissä voi lievittää pahinta oireilua, ja sairautta hoitaakseen on suotavaa lääkitä pahinta lankoosia kerällä tai parilla. Pahimmillaan lankoosi halvaannuttaa potilaan tuntikausiksi lankahyllyille.


Neuloosi:

Neuloosi alkaa oirehtimaan yleensä ennen lankoosia, mutta kroonistuessaan neuloosi ilmenee potilaalla päivittäin. Neuloosissa potilas on meditatiivisessa tilassa, jossa silmissä vilistävät vain silmukat. Häiriintyessään voi potilas olla ärsyyntynyt ja toisinaan on havaittu hyperventilaation kaltaista hengitystä yhdistettynä punoittaviin poskiin. Samaa oiretta ilmenee myös purkoosissa. Neuloosi voi ilmetä osalla potilaista jaksoittain.


Purkoosi:

Purkoosi on vakava oire, joka ilmenee potilaalla raivokkaana puolivalmiiden ja valmiiden neuleiden purkamisena. Purkoosiin ei ole hoitokeinoa ja se voi ilmetä yhdessä työssä lukuisia kertoja.


Tänään olen käynyt kaikki sairausjaksot läpi.
Lankoosi / oirehtiva neuloosi
Ensin alkoi oirehtimaan lankoosi. Kävin tänään kahvittelun lomassa Käsityövakassa (paikallinen käsityöliike). Tarkoituksenani ei ollut ostaa lankoja, mutta lankoosi on otettava vakavasti. Kuvassa olevat kuusi (6) kerää Malizia Trends -lankaa saivat neuloosin oirehtimaan tuubihuivien vilistäessä silmissä. Lankoosin tehokkain hoitokeino on piilottaa lompakko sekä kulkea jatkossa laput silmillä jokaisen käsityöliikkeen ohitse. Takana oleva Novitan Rustika -langat ovat aikaisemmin ilmenneen lankoosin seurausta. Yhtäläistä molemmilla sairausjaksoilla oli tuubihuivien kuvat silmissä.



Neuloosi /oirehtiva purkoosi
Neuloosini on sillä tasolla, että se on kroonistunut. Krooninen neuloosi on silloin, kun oireet ovat kestäneet yli kolme (3) kuukautta. Neuloosi kulkee myös perimässä, mutta joillakin oireilu alkaa vasta myöhemmällä iällä. Kuvan keltaiset pitsisukat ovat neuloosin aikana valmistuneita, mutta takimmaisen sukan kohdalla oirehti purkoosi jo tekovaiheessa. Tarkastellessa kuvaa huomaat, että takana oleva sukka on vähän isompi kuin päällimmäinen sukka. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni pitsiä sukkaan, ja tämä näkyy selkeästi ja erittäin häiritsevästi takana olevassa sukassa. Silmukat ovat asteen verran löysempiä kuin jälkimmäisessä sukassa, jossa olen saanut oman tasaisen käsialan esiin. On sanomattakin selvää, että tähän ensimmäiseen sukkaan iski purkoosi jo ohjetta tavatessa ainakin kahdesti - eikä se myöskään säästynyt purkoosilta valmistuttuaan. Jätin työn päättelemättä siltä varalta, että purkoosi iskee. En ollut missään vaiheessa tyytyväinen neulomisjälkeen ensimmäisen pitsisukan kohdalla. Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin ruma työnjälki. Jos joku asia tehdään, niin se tehdään myös kunnolla.

Purkoosi / oirehtiva neuloosi
Purkoosi oirehti niin vahvasti, että ainoa hoitokeino lievittää purkoosia oli purkaa hintsusti suurempi sukka. Hyvää tässä purkoosissa on se, että se opettaa kyllä joka kerta - ja neuloosi oirehtii aina purkoosin ollessa pahimmillaan. Tämän sukan aion saattaa valmiiksi enkä anna yhtään silmukkaa periksi. Tämän työn kohdalla purkoosi johtaa selvästi.


Takaisin puikkoihin, sanoi neuloja karanneille silmukoille.





sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Sukkia, sukkia ja sukkia

Sukka - tuo syypää siihen, että ylipäätänsäkin aloin neulomaan tammikuussa 2012 niin monen vuoden tauon jälkeen. Ne sukat olivat luonnonvalkoisesta Novitan Nalle -langasta neulotut, ja niiden valmistumiseen meni kaksi kokonaista vuorokautta hirmuisen ärrimurrin ja lukuisien purkoosien seurauksena. Mutta sainhan minä ne kuitenkin valmiiksi! Käsiala niissä sukissa ei ollut parasta mahdollista, koska purkaminen jätti selkeät jäljet työhön sekä se, että laskin työn välistä käsistäni päästääkseni höyryjä pihalle pääkopastani. Tuon ongelman olen saanut nykyään korjattua eikä työssä enää näy se, että se on saattanut olla pari päivää koskemattomana sohvan selkänojalla.. Olen oppinut tasaisen käsialan salat. Nyt neulomustahti on ihan toista luokkaa, ja voin sanoa itseäni nopeaksi neulojaksi. Yhden kokoa 41 olevan miesten sukan neulomiseen menee aikaa aina silmukoiden luomisesta työn päättämiseen 3,5 tuntia - ja jos vain suinkin saan keskeytyksettä neulottua koko päivän, niin 3,5 sukkaa päivässä ei ole lainkaan paha saldo. Toki tässäkin asiassa voin ruveta revittelemään, ja yrittää saada vuorokaudessa aikaan kaksi paria sukkia. Ei mikään mahdottomuus, eihän?



Sukkaprojektin aikaansaannokset
Alkukesästä annoin ystävälleni pienet valkoiset sukat palmikkoneuleella varustettuna, kun hän odotti tuolloin esikoistaan. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt lapselle sukkia enkä yhtään hahmottanut minkä kokoisia jalkoja pienillä ihmisillä oikein on. Vastasyntyneelle ne sukat joka tapauksessa olivat aivan liian isot, mutta lapsethan kasvavat nopeasti. Ehkä ne jo tänään ovat sopivat jalkaan! Samainen ystävätär esitti sittemmin toiveen, jos voisin hänen muksulleen neuloa muutamia sukkia. Sain häneltä langat ja väritoiveet, ja eipähän se auttanut kuin tarttua työhön kiinni. Ne olivat ensimmäiset sukat, jotka tein jalkapohjan mitan mukaan. Ja toki lapsen sukat ovat kokonaan toisenlaiset neuloa kuin aikuisen ihmisen. Olin kuitenkin tyytyväinen valmiiksi saamiini sukkiin, ja uskonpa että käyttäjäkin tuumaa niiden lämmittävän pieniä varpaita mukavasti


Syksyiset raitasukat
JOKIPO!
Raitasukat ovat jotenkin perinteinen tapa tehdä hyvät ja nätit perussukat. Raitaa olen viljellyt aika mielivaltaisesti milloin mihinkin sukkapariin tai lapaseen, mutta tähän mennessä kaikista töistä näteimmän väriset sukat sain aikaan oranssista ja vihreästä Novitan Seiskasta. Niissä sukissa onnistui myöskin värinvaihto niin, ettei siitä jäänyt ikävää pykälää työhön eli onnistuin pitämään vaihdon aikana edellisen värin tarpeeksi tiukalla. Aina sekään ei ole onnistunut, sillä ensimmäisissä tekemissäni raitasukissa näkyy selvästi värinvaihdon alkukohta. On sanomattakin selvää, että purkoosi on vieraillut näissäkin tapauksissa useita kertoja. Viimeisimmät raitasukat olivat perinteikkäistä poikkeavat, ja valmistin ne rakkaalleni hänen kannattamansa Mestis-jääkiekkojoukkueen värein. Sukkia aloitin tekemään ollessamme Jyväskylässä fanimatkalla, ja valmiiksi sain ne pari viikkoa myöhemmin toisenlaisten tilaustöiden tullessa väliin. Palaute tuli suoraan käyttäjältä itseltä: "Nämä on ihan parhaat Jokipo-sukat!". Olin itsekin tyytyväinen aikaansaannoksiini!


Lähikuva neulotusta kohoruudusta
Vinoraita
Mutta aina sitä ei jaksa tehdä raitasukkiakaan. Aloitin tekemään yhtä tilaustyötä raitasukkana, mutta luotuani väärän määrän silmukoita työstä tuli liian iso, joten purin sen kokonaan. Sen sijaan, että olisin aloittanut uudestaan raitasukkana neulomisen, päätin kerrankin tehdä jotain erilaista ja rupesin neulomaan kohoneuletta. Katsoin Novitan Sukkalehdestä neuleohjeen ohimennen, joka meni pieleen ja joka kuitenkin onnistui täydellisesti. Sain aikaan vinkeän poikkiraidan vaikka neuleohjeen mukaan siitä olisi pitänyt tulla ruutu. Joskus ei virhettä tarvitse purkaa, kun se näyttää työssä hyvältä. Seuraaviin sukkiin tein sitten täysin ohjetta seuraten kohokuvion. Miten mukavaa vaihtelua siihen mitä normaalisti olisin tehnyt. Näissä sukissa olin tehnyt myös ensimmäistä kertaa kärkikavennuksenkin eri tavalla. Tähän päivään saakka olen käyttänyt nauhakavennusta sekä sukissa että lapasissa, mutta nyt tein poikkeuksen ja opettelin sädekavennuksen. Sädekavennus tosin sotki kohoneuleen kuvion niin, että purkoosin jälkeen neuloin pelkällä oikealla kärjen. En tietenkään voinut katsoa kärkikavennuksiin ohjetta itse lehdestä, jossa olisi neuvottu kuvion jatkaminen aina viimeisiin silmukoihin asti. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten teen taas jotain uutta.

Nyt kuitenkin pistetään puikot jäähylle vähäksi aikaa, ja lähden tästä tutustumaan yhteen lankatarvikkeeseen eli alpakoihin. Jokainen meistä varmasti tietää Alpaca-langan, mutta kuinka moni on tavannut itse eläimen paksuineen villoineen? Ja sittenpä oman isukin tykö. Hyvää Isänpäivää kaikille isukeille - erityisesti omalle!


perjantai 9. marraskuuta 2012

Purkoosi - pahaa laatua.

Neuloosi vastaan purkoosi. Kumman uskot johtavan tällä hetkellä? Itsekään en siihen osaa vastata, sillä olen varmasti neulonut yhtä paljon kuin purkanutkin viime aikoina. Siinä missä moni antaa anteeksi väärin neulotun silmukan tai yhden kerroksen heiton työssä, niin tämä tyttö purkaa ja tekee kunnes työ miellyttää silmää - eikä se virhekään enää kummittele. Pienet virheet vielä korjaan mielelläni, mutta omaa ajattelemattomuuttani tehdyt, täysin peruuttamattomat ja työn lopputulokseen radikaalisti vaikuttavat virheet ovat niitä, jotka saavat purkoosin minussa heräämään unohtamatta sitä ärripurrin määrää. Otetaan esimerkki:

- Neuloin Novitan Rustika-langasta pipon alkuviikosta yhdessä illassa. Seuraavana aamuna päättelin työn ja mallailin pipoa päähän. Aikani sitä pyöriteltyä tulin yksinkertaisesti siihen tulokseen, että neulemalli ei ollut lankaa imarteleva ja silmukoita oli aivan liikaa, joka teki piposta liian löysän. Lopputulos: Purin koko työn.

Seuraavissa esimerkissä otetaankin kuvat käyttöön, sillä sain eilen aivopierun kuvien suhteen. Miksipä en ottaisi kuvaa aina siitä työstä mitä olen purkamassa ja mitä siitä sitten lopulta tulee? Ainakin olen havainnut työn olemuksen muuttuvan totaalisesti välillä silmukoiden luominen / päättäminen. Mutta nyt ne esimerkit: 

Ennen purkoosia
Jälkeen purkoosin

- Alkusyksystä aloin neulomaan lapasia. Tarkoituksenani oli tehdä kämmenpuolelle shakkiruutua ja rystyspuolelle isot ruudut. Puolessa välissä lapasen neulomista huomasin, että olin ajattelemattomuuttani neulonut peukalon vierestä siniseksi tarkoitetun ruudun valkoiseksi, ja tämähän näkyi työssä ensimmäisenä erittäin häiritsevänä. Lopputulos: Purin työn rannekkeeseen saakka. En kuitenkaan antanut periksi vaan aloin työstämään rannekkeesta eteenpäin uutta lapasta. Aikani senkin kanssa taisteltua sain kuin sainkin lopputuloksesta halutun, mutta täysin erilaisen kuin siitä olisi alunperin pitänyt tulla. Tämän hetkinen tilanne on se, että kuvan sini-valkoinen lapanen on edelleen ilman paria. Neuloosi siirtyi kokonaan toisaalle, mutta purkoosi iskee tasaisesti joka paikkaan. 


Ennen purkoosia

Jälkeen purkoosin
Eilinen ei tehnyt poikkeusta, kun illalla aloin neulomaan miesten villasukkia. Olin jo edellisenä päivänä saanut valmiiksi sukasta kiilakavennukset, ja olin aloittelemassa jalkaterän neulomista. Siinä aikani mallailin sukkaa ja tuskailin, että kuinka se näyttääkään niin hassulta. Syy: Olin ajatuksissani luonut silmukat 46 kokoiselle sukalle vaikka tarkoitus oli tehdä kokoa 41 olevat. Siinä vaiheessa oli enää myöhäistä lähteä kaventamaan, kun työ oli auttamattomasti pilalla. Lopputulos: Purin työn kokonaan! Tässä vaiheessa en kuitenkaan luovuttanut. Loin silmukat uudestaan, mutta tällä kertaa oikean määrän. Ja sen sijaan, että olisin ottanut mustan langan raidaksi, aloinkin tekemään kohoneuletta. Sukka on tällä hetkellä puoliksi valmis. Enää muutama kerros jäljelle ennen kuin alan tekemään kärkikavennuksia, ja ellei työ satu jäämään purkoosin uhriksi ennen sitä. Tämän hetkisen tilanteen mukaan neuloosi tuntuu johtavan purkoosia niukasti. Vai mitä tuumaat?

Mutta niin kauan kuin on lankoja, niin kauan voi neuloosi hyvin ja purkoosi suorastaan kukoistaa. Viikon aikana olen sortunut turhankin paljon lankahyllyillä hiippailuun ja tämän kuukauden saldo lankojen osalta onkin seuraavanlainen.

Tämän päivän herkulliset värit.

* 4 kerää Novita Rustika -lankaa
* 2 jättikerää Red Heart Lisa -lankaa
* 5 kerää Novita 7 veljestä -lankaa eri väreissä
* 2 kerää Novita Wool -lankaa
* 2 kerää Minni <3 -lankaa

Minun ensiapupaksini <3
Testikappale
Toisaalta olen neulonutkin aika paljon, ja viimeksi tänään sain toimitettua erään projektin tuotokset itse käyttäjälle. Silti minulla on useita töitä ja projekteja kesken, ja jotka aion saada valmiiksi tavalla tai toisella. Voihan se olla, ja aika varmasti näin tapahtuukin, että purkoosi muistuttaa kyllä olemassaolostaan aina sopivin väliajoin. Joskus olisi ihan mukavaa, jos se tapahtuisi ennen viimeisiä kerroksia tai ennen kuin olen saattanut työn valmiiksi. Jotain positiivista kuitenkin se, että sekä neulominen että purkaminen ovat molemmat yhtä terapeuttisia. Ja nyt kun tuo joulukin on tuloillaan, niin olisiko tässä markkinarakoa erilaisiin myyjäisiin tai vaikka pikkujouluihin. Itselläni kyseinen tonttu päätyi neulatyynyksi neuloosin ensiapupaksiin.


torstai 8. marraskuuta 2012

Alku aina hankalaa!


Olen viimeksi neulonut yläasteella pakollisilla 7.luokan käsityön tunneilla. Ja tämä siis on tapahtunut vuonna 1993! Olen aina, siis AINA, vihannut neulomista enkä silloinkaan ollut järin innostunut säärystimien neulomisesta. Jo ala-asteella olisin halunnut mennä puukäsitöihin, mutta silloin oli lähes suotavaa, että tytöt menee rättejä pyörittelemään ja pojat hoitaa puuhommat. Ala-asteen tunneilla virkattiin ketjusilmukoita, tehtiin vinksallaan olevia patalappuja, koukutettiin kotitöppöset ja neulottiin hiuspanta. Niin, ja ne sukat ja lapaset. En ole eläissäni vihannut mitään niin paljon kuin sitä lapasen neulomista puhumattakaan sukasta. Kantakavennukset! Argh! Kirosana! Kärkikavennus! Argh! Toinen kirosana. Virkkuukoukkua kyllä pyörittelin myöhemminkin käsissäni, ja sillä sain jotain aikaankin - ja puukäsitöihinkin pääsin mukaan vuosia myöhemmin opiskeltuani puualan artesaaniksi. Mutta ne sukkapuikot...


Ei se neulominen ihan putkeen lähtenyt, kun tammikuussa 2012 sain aivopierun ja ostin muutaman kerän Novitan Nallea sekä 3mm:n sukkapuikot. Samoihin aikoihin sain diagnoosin vaikeasta masennuksesta, joka myöhemmin on selkeytynyt kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Jäädessäni töistä sairauslomalle aloin hiljalleen voimaan paremmin ja kaipasin itselleni tekemistä. Jotain sellaista tekemistä mikä veisi ajatukset muualle huonosta olosta, ja joka saisi kipinän heräämään. Tässä vaiheessa astuu kuvioihin ne langat ja sukkapuikot. Sukanvarsiahan olen aina osannut neuloa, mutta mielenkiintoni on aina loppunut kantalappuun ja viimeistään kantapään kavennuksiin. Ja jos jotain muuta olen hallinnut, niin purkamisen. Ja näinhän kävi näidenkin sukkien kanssa. Kantapäätä aloittaessani olin aivan ihmeissäni lankavyötteen takana olevasta ohjeesta. Tavasin kissojen ja koirien kanssa riviä kerrallaan: käännä, neulo oikea, kierrä, neulo nurin kiertäen, kissa, koira, hei macarena! Se oli aivan totaalista hepreaa, mutta aikani taisteltua (lue: vuoroin neulomalla ja vuoroin purkamalla) sain kuin sainkin kantapään valmiiksi! Ja loppuhan oli kuin tanssia parhaimmillaan aina siihen saakka, kunnes joku tallaa varpaille. Onneksi kyseessä oli kuitenkin omat varpaat, sillä kärkikavennukset tuli aloitettua liian myöhään. Sukasta tuli liian pitkä ja taas purettiin, mutta päivän päätteeksi olin kuitenkin saanut ensimmäisen sukan valmiiksi. Huom! Elämäni ensimmäisen itse tekemäni sukan, johon en ollut kenenkään apuja kysellyt. Olin hemmetin ylpeä itsestäni.


Äitinihän oli äärimmäisen yllättynyt tästä aivopierusta: "Herran pieksut, tyttö neuloo!". Myönsi ääneen, että eipähän uskonut tämänkään päivän tulevan - ja enpä kyllä uskonut itsekään. Olinhan aina sanonut, etten sukkapuikkoihin koske! Mutta tekemisestä innostui ihan eri tavalla, kun sen teki itse ilman neuvojia ja ilman kiirettä. Sain omaan tahtiin opetella - vaikkakin välistä hiuksia repien ja ärräpäitä suustani päästellen. Se jästipäisyys mikä minussa on aina ollut, osoittautui kerrankin hyödylliseksi ja korvaamattomaksi opetellessani vanhaa vihattua asiaa. Suurinta hilpeyttä äitilläni aiheutti se, että ostin Joen Langasta (paikallinen käsityöliike) jotain sekotelankaa tuubihuivia varten. Naureskellen tuumasi saankohan koskaan sen valmiiksi, ja varsinkin kun teen virkkaamalla. Muutamaa päivää myöhemmin lähetin multimediaviestin varustettuna tekstillä: Tämmöinen siitä sitten tuli! Valmis!


Neuloin alkuun ainakin kolmet erilaiset sukat ennen tuubihuiviin uppoutumista, jotta sain sisäistettyä sukkien ongelmakohdan päähäni (lue: kantapään). Jokaisen sukan kohdalla neuloin ja purin - enkä itseasiassa ole vielä tänäkään päivänä neulonut enkä virkannut yhtään työtä ilman, että en olisi jättänyt purkamatta jossain vaiheessa. Pieni silmukannussija minussa herää yhdenkin virheen kohdalla eikä se todellakaan anna armoa! Olen ollut myös varsin omapäinen neuleohjeiden kanssa enkä hevillä, enkä kovimmallakaan rockilla, ole lähtenyt testaamaan ohjeita. Tekemällä oppii - minun tapauksessa tekemällä ja purkamalla. En tiedä kumpi johtaa tällä hetkellä: Neuloosi vaiko Purkoosi. Ja siitähän se nimikin tälle blogille tuli varsin kivuttomasti.


Ihan alun lopuksi toivon, että tämän blogin myötä muutkin löytävät sen innostuksen neulomiseen minkä itse kadotin, ja sitten löysin uudestaan. Olen itse aika alkutaipaleella sen suhteen, etten ole hirveästi poikennut sukista ja lapasista enkä juurikaan ole kokeillut erilaisia pintaneulemalleja. Katsotaan mitä tuleman pitää, ja terapiamuodoistahan tämä on varmasti parhaimmasta päästä. Kantapää! Check!